perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

Haapaveden VPK:n ensimmäisen paloauton hankinta














Jo perustavassa kokouksessa (§9) keskusteltiin käytetyn kuorma-auton hankkimisesta joka asia jätettiin johtokunnan valmisteltavaksi ja johtokunta oikeutettiin, jos edullinen tilaisuus sattuu, hankkiman sen jo ensi talven aikana. Johtokuntaan kuuluivat tuolloin palokunnan päällikkö, konstaapeli Juho Järkkälä, varapäällikköinä insinööri Ilmari Karsi ja paikallispäällikkö Otto Laitinen sekä jäseninä tiemestari Kaarlo Ahola ja myymälänhoitaja Akseli Niemelä.
Autoasia koettiin sen verran tärkeäksi että Haapaveden Osuuskaupalta päätettiin vuokrata puolet autotallista 100 markan kuukausivuokraa vastaan palokaluston säilytystä varten.

Paloautoasia on ollut jälleen esillä VPK:n hallituksen kokouksessa 13.5.1938 jolloin on päätetty kääntyä vakuutusyhtiöiden puoleen pyynnöllä että nämä avustaisivat palokuntaa taloudellisesti ja siten auttaisivat sitä sen taistelussa tulenvaaraa vastaan. Samassa kokouksessa palopäällikkö Järkkälä ja autoilija Einari Paakinaho (asiantuntijana) valtuutettiin Kokkolan Autoliikkeen tai jonkin muun autoliikkeen kanssa neuvottelemaan käytetyn kuorma-auton ostamisesta palokunnalle paloautoksi sekä jos sopiva auto löytyy, sen myös ostamaan. Hinnaksi arvioitiin 17.000 silloista markkaa.

Autokaupat on tehty!!!!

VPK:n hallinnon kokouksessa 7.6.1938 voitiinkin todeta että kauppakirjalla 3.6.1938 on Kokkolan autoliike Oy:ltä ostettu käytetty kuorma-auto (Chevrolet vm.1937) kolmenkymmenentuhannen markan kauppahinnalla.. Juho Järkkälän ja Einarin Paakinahon tekemä kauppa hyväksyttiin vaikkakin hinta-arviota oli ylitetty 13.000 markkaa koskapa autoa oli vähän käytetty ja se oli hyvässä kunnossa, olihan se vain vuoden vanha. Auton maksamiseen käytettiin vekseliä eli ensimmäinenkin paloautomme oli vekselivetoinen.

Vaikka ensimmäinen paloauto olikin näin ostettu, käsitteli VPK:n hallinto samassa kokouksessa myös paloruiskun hankkimista Karsikkaalle josta asiasta tehtiin ehdotus kunnanvaltuustolle.
Paloauton laina-asiaa käsiteltiin vielä Osuuskaupan kahvilassa pidetyssä kokouksessa 1.7.1938 jolloin päätettiin ottaa Säästöpankista laina jolla auton hinnasta annettu vekseli lunastetaan pois. Renkaat eivät liene tuohon aikaan ole olleet kovin kestäviä koskapa 14.12.1948 kokouksessa päätettiin ostaa jo toiset uudet sisäkumit. Rengashankintoja oli vuosien kuluessa tehty jo useita.

Vaikka rahat olivat tuolloinkin kiven alla niin inhimillisiä sentään oltiin. Päätettiin näet että harjoituksiin osallistuville tarjotaan palokunnan puolesta kahvit harjoitusten jälkeen.

Ylhäällä kuvassa näkyvä konepelti kuului alkuaan Näätäselle Leppiojanperälle hankittuun Chevroletiin josta se on siirtynyt Ruotsalaisen tilalle samalle kylälle. Auto oli identtinen ensimmäisen automme kanssa. Haltuumme konepelti tuli keväällä 2007. Kunnostettuna aseman seinälle kappale historiaa nostettiin 30.5.2007.

1 Comments:

Blogger Vesa said...

On äärimmäisen mukavaa kun taltioitte historiaa jälkipolville. Kuvat, esineet yms kertovat omalla erikoisella tavallaan siitä, että toimintaa on ollut ennenkin ja toimintaa tulee olemaan jatkossa.

Sen vuoksi melkein aina kun olemme palokunnan porukalla koolla, pidän kameraa mukana. Yksikin kuva kun kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

4:25 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home